Kun on näpertänyt yhteensä kilon taikinan lusikkaleipiä oppii vihaamaan pikkuleipien tekoa, tai ainakin arvostamaan heitä jotka tekevät niitä satoja tai jopa tuhansia kappaleita. Itse tekohan ei ole vaikeaa, vain aikaa vievää. Onneksi sain apua pikkusisareni ystävältä, näpertäminen sujuikin nopeammin huonon huumorin kirmatessa pitkin ilmoja. Pikkuleipiä väsätessä mietin eikö tätäkin voisi tehdä helpommin? Muutaman idean pieneen luistamiseen keksin tosin silloin joutuisi luopumaan lusikkaleiville ominaisesta muodosta.
Niille jotka haluaisivat itsekin näperrellä jotain pientä sadepäivänä voin ohjeen blogin kylkeen heittää. Mutta en ota vastuuta menetetyistä hermoista tai hampaiden kiristelystä. Kuten kaikessa menee hetki kun hoksaa jutun jipon ja löytää hyvän tyylin tehdä lusikkaleipiä perinteisellä menetelmällä.
Vinkki nro 1: Valitse pikkuleipien tekoa varten mahdollisimman säännöllisen mallinen lusikka jossa on syvä lusikkapesä mutta kuitenkin tarpeeksi pieni. Valmiit keksit hieman kohoavat ja leviävät uunissa soodan ansiosta mitä ilmeisemmin.
Vinkki nro 2: Ota viereen pieni kuppi tavallisia vehnäjauhoja jossa voit lusikkaa kastaa taikinan tarttumisen estämiseksi. Itse hoksasin tämän vasta kuin olin noin 1/3 taikinasta tehnyt. Lopputaikina menikin huomattavasti vaivattomammin ja pikkuleivistä tuli kauniimman mallisia.
Vinkki nro 3: Pyöritä taikinasta ohut pötkylä josta leikkaat samankokoisia paloja. Pyöritä tämän jälkeen pienistä taikina paloista mantelin muotoisia ja suunnilleen samankokoisiakin palleroita. Tämäkin turhalta tuntuva toiminta nopeuttaa keksien tekoa ja kekseistä tulee samankokoisia. Kun pikkuleivänpuolikkaat liimataan toisiinsa hillolla on huomattavasti esteettisemmän näköistä kun kumpikin puolikas on edes suunnilleen saman kokoinen.
Nämä vinkit toivottavasti auttavat alkuun, loppu tulee kokeillessa. Hyvän ohjeen lusikkaleipiin löysin Hellapoliisi.fi sivustolta. Mikäli näpräys innostaa tai kahvipöytä tarvitsee hyvän ja nätin pikkuleivän eikun leipomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti