Muutama päivän ajan ilmassa on ollut pienoista pään hajoamista ilman mitään järkevää syytä. Ehkä on vain hyväksyttävä että näitä oloja tulee ja menee, liekkö jännitys ja stressi tai ikävä mutta ohi menevää yhtälailla. Tapasin tänään hyvän ystäväni ensimmäistä kertaa pariin viikkoon, kaikki olot katosivat kuin tuhkana tuuleen hyvässä seurassa kaakaon ja paninin kanssa ihmetellen elämää ja mietiskellessä tulevia, ja tietenkin juoruillessa, sitähän naiset tunnetusti parhaiten tekevät.
Kun yleinen paha mieli oli kadonnut oli mukava keskittyä siihen mitä kaikkea hyvää elämässä sattuu olemaan. Pohdimme asioita mitä jäisimme kaipaamaan 'entisestä elämästämme', sillä fakta on että muutoskohta on tullut. Mikäli ei tähän mennessä ole kerennyt itsenäistymään saati aikuistumaan tulee kaikki viimeistään nyt kerta heitolla. Olen ihan onnellinen ettei minua ole kasvatettu hattaratäytteisessä tammitynnyrissä piilossa maailmalta, eipähän tule shokkina että ihmiset ovat kieroja ja elämä kovaa. Vastuu omasta elämästä siirtyy viimeistään tässä elämän vaiheessa kaikki itselle. En väitä ettenkö itsekin toisinaan saattaisi kotiin kaivata, tai ystävälle tai äidille soittaa itku kurkussa paniikissa miten jonkin asian teen tai kun on yksinäistä. Mutta onneksi kaupungissa jonne elämäni suuntautuu seuraavaksi, minulla on jo paljon ennestään tuttuja ihmisiä ja suhteellisen hyvä 'tukiverkosto' joten täysin tyhjänpäälle en tipu. Yksin eläminen saattaa aluksi tuottaa ongelmia koska olen tottunut menoon ja meteliin kun äänekkäästä ja isosta perheestä olen lähtöisin. Onneksi elämisen äänet voi korvata vaikka musiikilla. Ehkä hiljaisuudessakin oppii elämään kunhan siihen ensin tottuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti